Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varha käynnistää syksyllä 2026 Varto-hankkeen, jonka tavoitteena on vähentää nuorisorikollisuutta ja rikosten uusimista sekä vahvistaa nuorten tukea.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen Varhan palveluissa on kesäaikana poikkeavia aukioloaikoja, ja osa toimipisteistä on kokonaan suljettuina.
Mestaruusliigan läpimurtopelaaja Panu Salmijärvi ei jatka Hurrikaani-Loiman riveissä ensi kaudella. Sopimus on purettu yhteisymmärryksessä.
Lentopallojoukkue Hurrikaani on vahvistanut joukkuettaan 28-vuotiaalla Jiri Hännisen hankinnalla, joka on allekirjoittanut vuoden mittaisen sopimuksen.
Helsinkiläinen PuMassa viime kauden ykkössarjassa pelannut Joona Katajamäki liittyy kaksivuotisella sopimuksella Hurrikaani-Loimaan.
Suomen mestari Hurrikaani-Loimaa ei osallistu Mestarien liigan karsintoihin kaudella 2026–2027, koska Loimaan liikuntahalli ei täytä kilpailun edellyttämiä olosuhdevaatimuksia.
Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n tilikausi 2025 oli taloudellisesti vahva ja yhtiö teki merkittäviä investointeja.
Käytöstä poistetut veneet voivat olla ympäristöriski, sillä niihin jääneet polttoaineet, akut ja muut vaaralliset jätteet sekä muovi ja maalijäänteet aiheuttavat haittaa ympäristölle ja vesistöille.
Huittisen linja-autoasemalla sijaitseva LHJ:n kierrätyspiste poistuu käytöstä 8.6. alkaen.
17 suomalaista jätelaitosta on toteuttanut yhteisen jätepuristinhankinnan, jonka tavoitteena on tehostaa jätehuoltoa ja vähentää kuljetusten päästöjä.
Bisons on tehnyt jatkosopimuksen Aapeli Alanen kanssa kaudelle 2026–2027. Alanen on edustanut seuraa aiemmin kausilla 2015–2016, 2024–2025 ja 2025–2026.
Hurrikaani-Loimaa on voittanut lentopallon Suomen mestaruuden toisen kerran seurahistoriassaan.
Hurrikaani-Loimaa voitti 1500 katsojan edessä Suomen Mestaruuden. Se on seuran historian toinen mestaruus.
Hurrikaani-Loimaa on voittanut AC Oulun ja ottanut sarjassa toisen peräkkäisen vierasvoiton. Ottelusarja on nyt 3–0 Hurrikaanille.
Hurrikaani-Loimaa otti selvän 3–0-voiton AC Oulu Volleyta vastaan Oulun finaaliottelussa.
Bisons on kiinnittänyt Michael ”Homppa” Poundsin uudeksi päävalmentajaksi. Sopimus kattaa kauden 2026–2027 ja sisältää option kaudesta 2027–2028.
Hurrikaani voitti ensimmäisen finaaliottelun AC Oulua vastaan erin 3–1.
Hurrikaani-Loimaa varmisti paikkansa lentopallon finaalissa voittamalla Savo Volleyta suoraan kolmessa erässä.
Varsinais-Suomen pelastuslaitos palauttaa Artukaisten pelastusasemalle ympärivuorokautisen hälytysvalmiuden, mikä parantaa pelastustoimen tavoitettavuutta Länsi-Turussa.
Varsinais-Suomen pelastuslaitos on käynnistänyt PelaDoku-hankkeen, jonka tavoitteena on luoda valtakunnallisesti yhtenäinen malli onnettomuuspaikkojen dokumentointiin videolla, kuvilla ja 3D-skannauksilla.
Sivu 30 / 31 (609 juttua)